Ajatuksia ja pohdintaa

 Heippa ! Lueskelin muiden äitien instagram postauksia ja blogeja Liljan nukkuessa päiväunia ja sain idean kirjoittaa ajatuksia äitiydestä ja miten olen äitiyden kokenut.

Minun tyttöni syntyi 16.5.2020, kello 22.33 sateisena viikonloppuna. Synnytyssalista Lilja vietiin suoraan teholle, koska napanuora oli kiertynyt kaulan ympärille kahdesti. En osannut olla iloinen enkä surullinen, kun sain vauvan rinnalle ja se vietiin heti pois. En tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella ja miltä sen olisi pitänyt tuntua. En itkenyt, enkä osannut iloita. Tunsin vain onnellisuutta siitä, että sain pienen hetken pitää tyttöä sylissä. Vauva vietiin teho-osastolle ja päästiin minun äidin kanssa häntä vielä yöllä sinne katsomaan. Olisin halunnut itse kävellä katsomaan vauvaa, koska koin olevani jo toipunut synnytyksestä parin tunnin jälkeen. Minut kuitenkin kätilö työnsi pyörätuolissa sinne. Sain katsella pienokaista hetken, jonka jälkeen minut vietiin vuodeosastolle ja minun äiti lähti kotiin. Nukuin yön hyvin. Yllättävänkin hyvin, toisaalta olen aina ollut hyvä nukkumaan. Neljältä aamuyöllä muistan saaneeni antibioottia kanyyliin synnytyksessä nousseen kuumeen vuoksi. Heti kun heräsin aamulla menin aamupalalle ja kävin ensimmäistä kertaa pumppaamassa rintoja. Se oli jännittävää. Lähdin siitä sitten kävellen katsomaan ensimmäistä kertaa omaa vauvaa niin, ettei sitä viedä minulta heti pois. Vuodeosasto aikani on jäänyt aika hämärän peittoon. Istuin päivät lasten teholla pitäen pientä nyyttiä sylissäni ja kävelin ruoka aikoina takaisin vuodeosastolle. Yöt myös nukuin yksin vuodeosastolla. Minusta tuntui pahalta, että muut saivat vastasyntyneet lapset heti yöksi viereen ja minä jouduin joka yö nukkumaan yksin ja aamulla kävelemään pitkän matkan vauvan luokse. Muutaman päivän päästä minä pääsin pois vuodeosastolta ja lähdin yöksi kotiin. Menin heti seuraavana aamuna takaisn Kotkaan katsomaan tyttöä ja pääsin vauvateholla nukkumaan ensimmäisen yön vauvan kanssa. Teho-osaston henkilökunta oli mukavaa ja yöllä, kun vauvalla tuli nälkä he nostivat vauvan viereeni syömään. Pääsin melkein heti aloittamaan täysimetyksen ja sitä teen vieläkin. Imetys alkoi heti sujua luontevasti. Lopulta vauvan arvot oli normaalit ja päästiin kotiin. Minusta oli ihana päästä näyttämään tyttöä perheelleni ja käytiin myös silloin ensimmäistä kertaa Liljan iskällä. Voi sitä liikutuksen määrää.

Vauvan kanssa eläminen on tuntunut minusta luontevalta. Alusta asti on tuntunut kuin Lilja olisi aina ollut minulla. Ajattelin, että olenko tunteeton kun itkin sairaalassakin vain silloin, kun olin väsynyt ja jouduin soittamaan virallisia puheluita sosiaalitoimistoon. Näin alaikäisenä olen päässyt/joutunut hoitamaan itse kaikki asiat vauvaan liittyen. Olen ihmetellytkin sitä, miten paljon minun oletetaan pystyvän hoitamaan asioita vauvan lisäksi. Toisaalta olenhan äiti. Olen kyllä pystynyt ja osannut lähes kaiken hoitaa itse ja olen ylpeä siitä. Olen niin onnellinen tuosta pienestä ihmeestä joka tälläkin hetkellä tuhisee vieressäni. Minusta vauvan hoito on ollut helppoa. En ole kokenut mitään negatiivisia asioita vauva-arjessa. Minulla on vahva tukiverkko, joka voi myös olla syy siihen miksi kaikki tuntuu niin helpolta. 

Tässä hieman sekalaisia ajatuksia listattuna pitkään tekstiin miltä minusta on tuntunut Liljan syntymän jälkeen. Uskon siihen, että asiat hoituu omalla painollaan, mutta unelmien eteen on tehtävä töitä. Liljan syntymän jälkeen olen ollut onnellisempi ja positiivisempi. Olen alkanut nauttimaan pienistäkin hyvistä hetkistä ja kääntämään negatiiviset asiat positiivisiksi. Kaikista asioista löytyy hyviäkin puolia joita kannattaa välillä pohtia.

En lisää tähän postaukseen kuvia, koska tässä on vain minun ajatuksia elämästäni. Mukavaa viikkoa kaikille jotka olette jaksaneet lukea näinkin pitkälle. <3

💗: Kiia